Pitkä tie huipulle

Kommunikointi on maailman suurin ongelma. Koko ihmiskunnan kohtalokin on ollut veitsenterällä puutteellisen viestinnän johdosta.

Vuorovaikutus- ja esiintymistaidot eivät kuulu etenkään meidän suomalaisten voimavaroihin, vaikka meillä on muita vahvuuksia. Moni kauppa on mennyt sivu suun, kun muut ovat hoitaneet ne paremmalla supliikilla ja usein myös paremmalla kielitaidolla.

Ilmiö on laajempikin: eurooppalaiset yritykset menettävät vuosittain varovasti arvioiden kymmenien miljardien eurojen arvoiset vientikaupat — vain puutteellisen kielitaidon vuoksi.

Henkilöstön kielikoulutus ja vientikaupassa menestyminen kulkevat siis käsi kädessä. Englanti lingua francana on realiteetti, mutta sen syvempi osaaminen vaatii jatkuvaa opiskelua. Englanti sisältää ainakin miljoona sanaa, ja joka päivä syntyy uusia.

Kuka tahansa arvostaa kauppakumppania, joka puhuu hänen äidinkieltään. Sujuva englanti ei auta, jos puuttuvaa saksan tai ranskan kielen taitoa saattelevat kolho käytös ja olematon kulttuurin tuntemus, jopa omankin kulttuurin huono tuntemus.

Euroopan Unioni on tukenut kielikoulutusta edistääkseen maanosamme kilpailukykyä. EU:n pahimmat kilpailijamaat ovat pitäneet vieraiden kielten koulutusta vähintään yhtä tärkeänä.

Kielikoulutus täytyy kuitenkin kohdentaa ja varmentaa monin tavoin, jotta se toimisi johdonmukaisesti ja optimaalisesti. Yritys tarvitsee tähän riippumattoman toimijan: mentorin, koulutuksen suunnittelijan, kielitaidon ja -kouluttajan arvioijan sekä edunvalvojan. Pelkän kielikoulun varaan ei pidä jättäytyä.

Suomen kielimarkkinat ovat villi viidakko, missä eletään toisenlaisin pelinsäännöin kuin muualla. Ulkomaisilla kielimarkkinoilla taas yritystä odottaa tyystin toisenlainen problematiikka, vaikka unohtaisimme pandemian. Asiantuntijasta on nyt enemmän apua kuin koskaan.

Harvalla yrityksellä on oma kielistrategia ─ ehkä siihen ei ole uhrattu ajatustakaan. Ne, joilla se on, ovat keskimääräistä tuottavampia.